Aalto-yliopisto
Taideteollinen korkeakoulu

Hämeentie 135 C, Helsinki
PL 31000, 00076 Aalto
Puh. (09) 47 001, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, tarvitset javascripttituen päälle nähdäksesi osoitteen.
Ajankohtaista
/
TaiKin uutiset
01.09.2010
/

Aalto-yliopiston ensimmäisiä lukuvuoden avajaisia vietettiin 1.9.2010 yhtaikaisesti eri puolilla yliopistoa. Avajaisjuhlaan kauppakorkeakoulussa Töölössä osallistui yhteensä noin tuhat aaltolaista ja Aallon ystävää. Lisäksi ympäri Suomen Aalto-yliopiston kampuksilla järjestettiin juhlakatsomot, joissa opiskelijat ja henkilökunta seurasivat avajaisia suorana lähetyksenä. Lue lisää

01.09.2010
/

Taideteollisen korkeakoulun muotoilun opiskelijat toteuttivat Habitareen oman näkemyksensä tulevaisuuden kodista. Homework on korkealaatuisista materiaaleista toteutettu tilan, kalusteiden, tekstiilien ja esineistön kokonaisuus. Samalla se on opiskelijoiden näkemys siitä, mikä kodissa on keskeistä. Lue lisää

31.08.2010
/

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun koulutus- ja kehittämispalvelut tarjoaa osaamista vahvistavaa koulutusta ammattilaisille ja työyhteisöille. Ilmoittautuminen kursseille on käynnissä jatkuvasti. Lue lisää

31.08.2010
/

Creative Sustainability on Aalto-yliopiston uusi, yhteinen monitieteinen maisteriohjelma, joka keskittyy kestävään suunnitteluun.  Englanninkielinen maisteriohjelma sijoittuu Taideteollisen korkeakoulun muotoilun laitokseen. Ohjelmaan valitut ensimmäiset 25 tutkinto-opiskelijaa ovat aloittaneet opintonsa tänä syksynä. Lue lisää

30.08.2010
/

Amerikkalaisen arkkitehdin Travis Pricen kokoama suomalais-amerikkalainen opiskelijaryhmä on toteuttanut Seurasaareen Kalevala-aiheisen rakennuksen. Lue lisää

26.08.2010
/

Taiteen maisteri Inkeri Huhtamaan väitöskirja Namibian Bodily Appearance and Handmade Objects – The Meanings of Appearance Culture and Handmade Objects from the Perspective of the Craft Persons tarkastetaan Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa (8. kerros, Hämeentie 135 C, Helsinki) perjantaina 27. elokuuta 2010 kello 12. Lue lisää

23.08.2010
/

Taidefestivaali AHNE10 on avautunut yleisölle Helsingin Suvilahdessa. Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun opiskelijat esittäytyvät monipuolisen taidenäyttelyn ympärille rakentuvan festivaalin muodossa. Lue lisää

12.08.2010
/

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun avoin yliopisto tarjoaa opetusta kaikille pohjakoulutuksesta riippumatta.
Lue lisää

05.08.2010
/

Masters on the Road –näyttely avautuu jälleen Helsingin Kaisaniemessä Galleria Norsussa. Näyttelyn avajaisia vietetään torstaina 12.8.2010 klo 17-19 ja näyttely on auki syyskuun 11. päivään asti. Lue lisää

02.07.2010
/

Heinäkuu ja elokuu 2010 tarjoilevat ympäri Suomen hienoja taidetapahtumia. Pääkaupunkiseudulta ja hieman kauempaakin löytyy paljon mielenkiintoisia näyttelyitä, joissa on mukana Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun opiskelijoita sekä jo valmistuneita. Lue lisää

30.06.2010
/

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun, Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen dokumentaarinen elokuva Lumikko on jälleen upeasti palkittu maailmalla. Lue lisää

29.06.2010
/

Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu kasvatti kiinnostusta sekä kansainvälisten että kotimaisten hakijoiden keskuudessa. Lue lisää

23.06.2010
/

Talouselämä-lehden 3. syyskuuta ilmestyvä numero 28 toteutetaan Aalto-yliopiston opiskelijavoimin. Opiskelijat saavat vapaat kädet toteuttaa lehden itsenäisesti alusta loppuun. Lue lisää

17.06.2010
/

Tsinghuan rehtori, professori Gu Binglin on kutsunut kansainvälisen asiantuntijaryhmän laatimaan arvion yliopiston Art and Design -koulutuksen kansainvälisestä asemasta. Lue lisää

11.06.2010
/

Toiveita taiteen ja suunnittelun liitosta on esitetty vuosikymmenten ajan ja ne on ulotettu aina kaupunkisuunnitteluun saakka. Arkkitehti Laura Uimonen tarkastelee väitöskirjassaan miten taidetta on liitetty kaupunkisuunnitteluun Suomessa 2000-luvun vaihteessa. Lue lisää

08.06.2010
/

Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu jatkaa Cumuluksen koordinoijana. Taide-, design- ja media-alan yliopistojen ja korkeakoulujen Cumulus International Association on maailman ainoa alan koulutusta ja tutkimusta edustava kansainvälinen yhteistyöverkosto. Järjestöön kuuluu 169 jäsentä 43 maasta.  
Lue lisää

02.06.2010
/

Joukko uusien taiteen maistereiden opinnäyteteoksia on esillä suomalaisnorjalaisessa kulttuuri-instituutissa Oslossa. Oslon Masters of Arts -näyttely avautuu yleisölle perjantaina ja jatkuu elokuun 22. päivään saakka. Lue lisää

01.06.2010
/

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun vaatetussuunnittelun ja pukutaiteen koulutusohjelman opiskelijoiden suunnittelemat uudet mallistot esiteltiin yleisölle keskiviikkona 26.5. Mallistoista järjestettiin päivän aikana kolme näytöstä, jotka vetivät Mediakeskus Lumeen tilat täyteen muodista, taiteesta ja trendeistä kiinnostuneita. Lue lisää

28.05.2010
/

Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos on saanut merkittävän testamenttilahjoituksen. Annukka ja Raili Pietilä luovuttivat perjantaina 28.5.2010 edesmenneen taidegraafikko Tuulikki Pietilän testamenttilahjoituksen elokuvataiteen opiskelijoiden perinteisen kevätnäytöksen yhteydessä.
Lue lisää

27.05.2010
/

Taiteen luominen matkapuhelimilla julkisissa tiloissa on nouseva taiteellisen ilmaisun muoto. Jürgen Scheible tutkii väitöksessään interaktiivisten taidekokemusten luomiseen ja jakamiseen julkisissa tiloissa tarkoitettuja matkapuhelinten taidesovelluksia.
Lue lisää

26.05.2010
/

Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu ja lentoyhtiö Blue1 ovat tehneet yhteistyösopimuksen yhtiön koneiden ulkoasun suunnittelusta. Blue1 hankkii lentolaivueeseensa uuden konetyypin ja uusii samalla koneiden ulkoisen ilmeen, kone kerrallaan syksystä 2010 alkaen.
Lue lisää

26.05.2010
/

Innovatiiviseen suunnitteluun, tutkimukseen ja yritysyhteistyöhön keskittyvä Aalto-Tongji Design Factory Shanghaissa on ensimmäinen konkreettinen askel kohti laajempaa Aalto-yliopiston ja Tongjin yliopiston välistä yhteistyötä. Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri ja Tongji yliopiston rehtori Pei Gang allekirjoittivat tiistaina yhteistyösopimuksen Sino-Finnish Centren toteuttamisesta. Lue lisää

21.05.2010
/

Taideteollisen korkeakoulun juhlavaa todistustenjakotilaisuutta vietettiin perjantaina 21.5. Tilaisuudessa jaettiin myös tunnustuksia ansioituneille opiskelijoille ja Tokyo ry nimesi Vuoden opettajan.  Johtava dekaani Helena Hyvönen iloitsi puheessaan valmistuvien monipuolisesta osaamisesta. Lue lisää

19.05.2010
/

Valtiotieteen maisteri Mikko Villin väitöskirja Visual Mobile Communication: Camera Phone Photo Messages as Ritual Communication and Mediated Presence  tarkastelee kuvallista mobiiliviestintää, erityisesti kamerapuhelinvalokuvausta ja valokuvallista viestintää. Tutkimus yhdistää uudella tavalla mobiiliviestinnän ja valokuvauksen tutkimusta. Lue lisää

19.05.2010
/

Taideteollinen korkeakoulu ja Masters of Arts 2010 järjestää Hub Helsingin kanssa WDC ideointipäivän lauantaina 22.5. klo 12-13.30 Hub Helsingin tiloissa Aleksanterinkatu 16-18. Keskustelijoina muun muassa Taideteollisen korkeakoulun johtava dekaani Helena Hyvönen sekä koordinaattori Tuula Isohanni. Lue lisää

12.05.2010
/

Taiteen maisteri Petri Lankosken väitöskirja Character-Driven Game Design: A Design Approach and Its Foundations in Character Engagement tarkastetaan  Taideteollisessa korkeakoulussa keskiviikkona 12.5.2010.   Lue lisää

11.05.2010
/

Masters of Arts 2010 on Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun kevätnäyttely, johon osallistuu 81 muotoilun ja taiteen aloille valmistuvaa nuorta ammattilaista opinnäyteteoksillaan. Lue lisää

06.05.2010
/

Onko nykykansantaide nykyistä kansantaidetta, kansan nykytaidetta vai jotakin aivan muuta? Taiteen ja arjen rajapinnat ovat olleet jo pitkään suomalaisen taidemaailman ja taidepuheen kiinnostuksen kohteena. Taidekasvattaja Minna Haverin tutkimus on puheenvuoro tähän keskusteluun. Lue lisää

05.05.2010
/

Shanghain maailmannäyttelyyn syntyi sekä Kirnun työntekijöiden vaatetus että suuri tekstiiliseinämä Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden suunnittelutyön tuloksena. Lue lisää

26.04.2010
/

Medialaboratorion maisteriopiskelija Martti Melan ääniteos (nimetön) on esillä Kirnu-paviljongissa Shanghain maailmannäyttelyssä 1.5.-30.10.2010. Lue lisää

21.04.2010
/

Juho Kuosmasen (s. 1979) Taulukauppiaat-elokuva  on valittu Cannesin elokuvajuhlille Cinéfondation-kilpailusarjaan. Elokuva saa kansainvälisen ensi-iltansa festivaaleilla toukokuun puolessa välissä. Cinéfondation on Cannesin elokuvajuhlien opiskelijaelokuvien kilpailusarja ja samalla yksi maailman merkittävimmistä.
 

Lue lisää

16.04.2010
/

Taiteen maisterin tutkintoon johtaviin koulutusohjelmiin hakevien määrä kasvoi jälleen. Kasvua viime vuodesta oli lähes 31 prosenttia. Lue lisää

13.04.2010
/

Hakuaika taiteen kandidaatin tutkintoon johtaviin koulutusohjelmiin päättyy perjantaina 16.4.2010. Lue lisää

12.04.2010
/

Richard Kabiiton väitös käsittelee visuaalista lukutaitoa ja merkitysten muodostamista. Taidekasvatuksen väitös perjantaina 16. huhtikuuta. Lue lisää

01.04.2010
/

Valokuvataiteen museossa Kaapelitehtaalla avautui 26. maaliskuuta näyttely, johon on kerätty suomalaisten muistoja Pariisista.
Lue lisää

25.03.2010
/

Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu osallistuu muotoiluteollisuuden OLO.MUOTO-tapahtumaan Lahdessa tällä viikolla. Nuori muotoiluosaaminen ja koulutus esittäytyy osastolla Ca10 ja tuoreet muotoilun professorit Muoto-foorumilla. Lue lisää

24.03.2010
/

Elokuvaäänittäjä ja -ohjaaja, elokuvaäänityksen ja äänisuunnittelun professori Matti Kuortti menehtyi viime sunnuntaina työmatkalla Ranskassa. Hän oli kuollessaan 61-vuotias. Lue lisää

15.03.2010
/

Tampereen elokuvajuhlien kansainvälisen kilpailun Grand Prix’n voitti Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa dokumenttielokuvaa opiskelevan Miia Tervon elokuva Lumikko. Lumikko sai myös kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten elokuvien pääpalkinnon. Lue lisää

11.03.2010
/

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun vuosittainen Masters of Arts esittäytyy tänä keväänä Helsingin ydinkeskustassa Aistien kaupunki -teemalla. Näyttelyyn osallistuu 90 muotoilun ja taiteen aloille valmistuvaa ammattilaista opinnäyteteoksillaan. Lue lisää

10.03.2010
/

Helsinki School – Valokuva ja video NYT esittelee maailmanlaajuisesti menestyneiden valokuvataiteilijoiden valokuvia, videoteoksia ja installaatioita. Helsinki Schoolin nuoren polven taiteilijat esittelevät nyt teoksiaan ensimmäistä kertaa samassa näyttelyssä Suomessa.

Lue lisää

01.03.2010
/

Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu järjestää johtavan dekaaninsa Helena Hyvösen 60-vuotisjuhlien kunniaksi helsinkiläisille esikoululaisille taidekasvatusseminaarin.
Lue lisää

04.02.2010
/

Haku Taideteollisen korkeakoulun maisteriohjelmiin on käynnissä.  Taideteollinen korkeakoulu osana Aalto-yliopistoa tarjoaa maisteriohjelmia elokuvan, median, muotoilun ja taiteen alueilla. Tänä vuonna alkaa neljä uutta maisteriohjelmaa.
Lue lisää

03.02.2010
/

Taideteollinen korkeakoulu on siirtynyt Aalto-yliopiston myötä uuden vaihteen alle ja lankapuhelinnumerot  Helsingissä ovat muuttuneet. Postiliikennettä varten on otettu käyttöön PL-numero.
Lue lisää

03.02.2010
/

Taideteollisen korkeakoulun tulevaisuuden tilojen tarpeiden selvittämiseksi on meneillään kysely, johon voi vastata 8.2.2010 mennessä. Lue lisää

19.01.2010
/

Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun uuden ohjesäännön mukaan Taideteollisessa korkeakoulussa on viisi laitosta. Lue lisää

14.01.2010
/

Haku Taideteollisen korkeakoulun maisteriohjelmiin on alkanut. Taideteollinen korkeakoulu osana Aalto-yliopistoa tarjoaa maisteriohjelmia elokuvan, median, muotoilun ja taiteen alueilla. Tänä vuonna alkaa neljä uutta maisteriohjelmaa. Lue lisää

13.01.2010
/

Professorit Simo Heikkilä, Timo Heinänen ja Harri Laakso pitivät juhlaluentonsa Taideteollisen korkeakoulun vuosijuhlassa. Lue lisää

11.01.2010
/

Taideteollisen korkeakoulun vuosijuhlassa nimettiin Vuoden alumniksi 2010 tekstiilitaiteilija Helena Perheentupa. Lue lisää

11.01.2010
/

Taideteollisen korkeakoulun vuosijuhlassa kutsuttiin korkeakoululle kuusi uutta kunniajäsentä: Marianne Aav, Jorma Pitkonen, Helga Reinikainen-Somersalo, Inkeri Sava, Marja Suna ja Mikal Wahlfors. Lue lisää

11.01.2010
/

Taideteollinen korkeakoulu vietti perinteistä vuosijuhlaansa 11. tammikuuta - nyt osana Aalto-yliopistoa. Lue lisää

08.01.2010
/

Aalto-yliopiston virallisia avajaisia juhlittiin 8.1.2010 Finlandia-talossa ja Kiasmassa perinteitä kunnioittaen, mutta samalla luoden uutta ja ainutkertaista. Tilaisuudessa puhuivat tasavallan presidentti Tarja Halosen lisäksi pääministeri Matti Vanhanen, rehtori Tuula Teeri sekä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Jussi Valtonen. Avajaiset haluttiin tuoda osaksi ympäröivää yhteiskuntaa ja niiden pääelementteinä olivat tuli, valo ja video. Lue lisää

08.01.2010
/

Aalto-yliopisto juhlii avajaisiaan  8.1.2010 Finlandia-talolla. Avajaisiin osallistuu noin 2500 vierasta. Lue lisää

05.01.2010
/

Aalto-yliopiston taideteolliseen korkeakouluun on perustettu kaksi uutta muotoilun professuuria. Professuurit lahjoitti Lahden kaupunki yhteistyössä Lahden alueen liike-elämän, Suomen Muotoilusäätiön ja Päijät-Hämeen liiton kanssa. Lue lisää

18.12.2009
/

Perjantaisessa Taideteollisen korkeakoulun publiikissa 97 taiteen kandidaattia, maisteria ja tohtoria sai todistuksen. Lue lisää

15.12.2009
/

KTT, DI Jaakko Asparan väitöskirja Where Product Design Meets Investor Behavior tarkastetaan Taideteollisessa korkeakoulussa (Mediakeskus Lume, Sampo-sali, Hämeentie 135 C, Helsinki) keskiviikkona 16.12.2009 kello 12.00. Vastaväittäjänä toimii PhD Brigitte Borja de Mozota, Parsons Paris School of Art and Design. Lue lisää

11.12.2009
/

Taiteen maisteri Mariana Salgadon väitöskirja Designing for an Open Museum: An Exploration of Content Creation and Sharing through Interactive Pieces tarkastetaan Taideteollisessa korkeakoulussa (Mediakeskus Lume, Sampo-sali, Hämeentie 135 C, Helsinki) lauantaina 12.12.2009 kello 12.00. Vastaväittäjänä toimii tohtori dosentti Palmyre Pierroux Intermediasta, Oslon yliopistosta. Lue lisää

10.12.2009
/

Taiteen maisteri Karolina Kiilin väitöskirja Kielletyt kuvat – Suomalais- ja virolaisnuorten piirtämällä esittämät kielletyt aiheet tarkastetaan Taideteollisessa korkeakoulussa (Mediakeskus Lume, Sampo-sali, Hämeentie 135 C, Helsinki) perjantaina 11.12.2009 kello 12.00. Vastaväittäjänä toimii KT Reijo Kupiainen. Lue lisää

10.12.2009
/

Taideteollisen korkeakoulun muotoilun osaston koordinoima Muotoilun kytkennät -tutkijakoulu on valinnut uusia tutkijakoulutettavia toimikaudelleen 2010-2013. Lue lisää

03.12.2009
/

Nithikul Nimkulratin (MA) väitöskirja Paperness: Expressive Material in Textile Art from an Artist’s Viewpoint tarkastetaan Taideteollisessa korkeakoulussa (Mediakeskus Lume, Sampo-sali, Hämeentie 135 C, Helsinki) perjantaina 4. joulukuuta 2008 kello 12. Lue lisää

30.11.2009
/

Haku Taideteollisen korkeakoulun avoimen yliopiston kevään 2010 kursseille alkaa tänään 30.11.2009. Kursseja on tarjolla taidekasvatuksen, muotoilun ja visuaalisen kulttuurin alueilta
Lue lisää

25.11.2009
/

Helsinki on valittu vuoden 2012 maailman muotoilupääkaupungiksi. Kansainvälisen muotoilujärjestö Icsidin myöntämästä arvosta kilvoittelivat finaalivaiheessa Helsinki ja Alankomaiden Eindhoven.
Lue lisää

17.11.2009
/

Taideteollisen korkeakoulun koordinoima Elomedia on valinnut uusia tutkijoita neljännelle toimikaudelleen. Neljännen toimintakautensa myötä Elomedian pohja laajenee viidestä korkeakoulusta kahdeksaan. Lue lisää

17.11.2009
/

Maailman taideyliopistojen rehtorit tapasivat huippukokouksessa Tokiossa lokakuun lopussa.Kokouksen teemana oli taideyliopistojen nykyinen rooli ja tehtävä. Lue lisää

04.11.2009
/

Taideteollisen korkeakoulun jatko-opiskelijat järjestävät avoimuuden merkitykseen jälkiteollisessa yhteiskunnassa keskittyvän tutkimussymposiumin Open 2009. Lue lisää

02.11.2009
/

Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratorion Crucible Studio on mukana kehittämässä suomalaista vuorovaikutteisuuteen perustuvaa kerrontaa. Lue lisää

02.11.2009
/

TaiKissa opiskeleva vaatesuunnittelija Patrik Prusak osallistui Modern Primitive -mallistollaan suomalais-norjalaisen Saga Fursin ja pekingiläisen taideyliopiston Beijing Institute of Fashion Technology (BIFT) yhteiseen turkisnäytökseen Pekingissä. Lue lisää

29.10.2009
/

Arvostettu graafinen suunnittelija, professori emeritus Tapani Aartomaa on menehtynyt 75 vuoden iässä. Aartomaa loi uran kansainvälisesti arvostettuna graafikkona sekä alan tunnettuna opettajana.
Lue lisää

28.10.2009
/

Tekstiilitaiteen koulutusta on annettu Taideteollisessa korkeakoulussa ja sen edeltäjissä 80 vuoden ajan.Merkkivuoden kunniaksi järjestetään juhlaseminaari ja julkistetaan koulutusohjelman historiasta kertova kirja.
Lue lisää

23.10.2009
/

Kaksitoista opiskelijaa Suomesta ja Ranskasta työskentelee kahden viikon ajan Pariisissa intensiivisessä työpajassa, jonka aiheena on valo ja tila. Lue lisää

23.10.2009
/

Nuoret suunnittelijat ja suomalainen lasiteollisuus esittäytyvät Japanissa Glass Design Update -näyttelyssä, joka aukeaa yleisölle 29. lokakuuta Tokiossa Ozone-galleriassa. Näyttely on osa Tokyo Designers’ Week -tapahtumaa ja kiertää ensi kesänä Japanissa.
Lue lisää

20.10.2009
/

TaiKin julkaisut ovat esillä Helsingin kirjamessuilla yhdessä Aalto-yliopiston kirjastojen kanssa 22.-25.10. Messuilla julkistetaan professori Pekka Korvenmaan kirjoittama Taide&Teollisuus. Johdatus suomalaisen muotoilun historiaan. Lue lisää

19.10.2009
/

Elokuvataiteen koulutuksen aloittamisesta itsenäisenä oppiaineena Taideteollisessa korkeakoulussa tulee tänä syksynä kuluneeksi 50 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi elokuvataiteen ja lavastustaiteen osasto ELO viettää juhlaviikkoa 19.-23.10. avoimin ovin. Lue lisää

16.10.2009
/

Taideteollisen korkeakoulun rehtori Helena Hyvönen on kutsuttu Maailman muotoilupääkaupunki 2010 Soul -hankkeen kansainvälisen neuvottelukunnan jäseneksi. Lue lisää

15.10.2009
/

Ranskalainen L’Européen-lehti kysyy syyskuun numerossaan, miksi sadoista koulutusmahdollisuuksista vain muutamat saavat nuoret unelmoimaan niistä. Kymmenen eurooppalaisen unelmakoulutuksen joukkoon lehti nostaa Taideteollisen korkeakoulun tarjoamat muotoiluopinnot. Lue lisää

07.10.2009
/

Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun yhteinen International Design Business Management -ohjelma on Business Weekin arvioimien 30 maailman parhaan muotoiluohjelman joukossa. Lue lisää

05.10.2009
/

Professori, filosofi Juha Vartolle myönnettiin teatteritaiteen kunniatohtorin arvonimi laaja-alaisista ansioista muun muassa liikunnan ja taidekasvatuksen filosofisen keskustelun herättäjänä. Lue lisää

29.09.2009
/

Taideteollisen korkeakoulun rehtori Helena Hyvönen haastaa Aalto-yliopiston sidosryhmät, opiskelijat ja henkilöstön mukaan osallistumaan Mitä Suomi on -keskusteluun verkossa. Lue lisää

28.09.2009
/

Aalto-yliopiston visuaalisen ilmeen suunnittelukilpailun voittanut graafinen suunnittelija Rasmus Snabb on suunnitellut voittajatyön pohjalta uuden yliopiston visuaalisen ilmeen. Lue lisää

28.09.2009
/

Aalto-yliopiston hallitus on 25.9.2009  nimittänyt viisivuotiskaudeksi neljä vararehtoria Aalto-yliopistoon. Korkeakoulujen johtajina jatkavat nykyiset rehtorit. Lue lisää

28.09.2009
/

Taideteollisen korkeakoulun ulkoisissa verkkosivuissa ja sähköpostiyhteyksissä oli katkos perjantaista 25. syyskuuta alkaen kestäen maanantaihin 28. syyskuuta klo 12 asti. Katkos johtui ongelmista kaapeliyhteyksissä. Vika on nyt korjattu ja yhteydet toimivat. Ruuhkien purkaminen saattaa viedä aikaa, joten mm. sähköpostien vastaanottamisessa voi olla viiveitä. Lue lisää

22.09.2009
/

Taiteen maisteri Soile Niiniskorven väitöskirja Käsityksiä kuvataiteesta – Kuvataideopettaja taiteen tekijänä ja kokijana tarkastetaan Taideteollisessa korkeakoulussa (Mediakeskus Lume, Sampo-sali, Hämeentie 135 C, Helsinki) perjantaina 25.9.2009 kello 12.00. Vastaväittäjänä toimii dosentti Marjatta Saarnivaara.
Lue lisää

17.09.2009
/

Arabianrannan Sesam-kortteli saa kolme uutta teosta: Emilia Weckmanin ja Teresa Rönkän teos Vene, Riikka Latva-Sompin teos Satakieli ja Johan Olinin ja Aamu Songin teos Väriä ikkunassa. Lisäksi Muotoilijankadulla julkistetaan Annika Bergvik-Forslanderin julkisivumaalaus Wonderland.
Lue lisää

09.09.2009
/

Käsikirjoittamisen tutkijat eri puolilta maailmaa kokoontuvat elokuvataiteen ja lavastustaiteen osaston järjestämään Rethinking Screenwriting -konferenssiin.   Lue lisää

09.09.2009
/

TaiK esittelee Habitare 2009 -messuilla muotoilun osaston opiskelijoiden tekemiä muoto-, materiaali- ja rakennekokeita punasavesta, lasista, tekstiilistä ja puusta. Lue lisää

04.09.2009
/

Tänään julkistetuissa Aalto-yliopiston tutkimuksen arvioinnin tuloksissa kansainväliset asiantuntijapaneelit nostivat tulevan Aalto-yliopiston tutkimuksen erityiseksi vahvuudeksi yhteiskunnallisen vaikuttavuuden. Lue lisää

04.09.2009
/

TaiKin opiskelijat ovat Helsingin Design Weekillä 4.-13.9. monessa mukana. Aaltoyliopistolaiset puolestaan ovat luomassa Pop Up Hub Helsinki - hanketta, jossa ihmiset, design ja yhteiskunnallinen vastuu kohtaavat. Lue lisää

02.09.2009
/

TaiK vastaanotti 2.9.2009 raportin laatujärjestelmänsä auditoinnista Korkeakoulujen arviointineuvostolta (KKA). Lue lisää

01.09.2009
/

Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun yhteisiä lukuvuoden avajaisia vietettiin 1.9. Finlandia-talossa. Rehtoreiden puheissa korostui yhteinen arvopohja, mm. yhteisöllisyys ja erilaisuuden arvostaminen. Lue lisää

01.09.2009
/

Aalto-yliopiston kolmen korkeakoulun yhteisiä lukuvuoden 2009–2010 avajaisia vietettiin 1. syyskuuta Finlandia-talossa Helsingissä. Lue lisää

28.08.2009
/

Taideteollisen korkeakoulun taiteen ja median osaston Porissa juhlii 5-vuotista taivaltaan syyskuun alussa. Lue lisää

15.08.2009
/

Helsingin kauppakorkeakoulun (HSE), Taideteollisen korkeakoulun (TaiK) ja Teknillisen korkeakoulun (TKK) hallitukset valitsivat 14.8.2009 samanaikaisesti pidetyissä kokouksissaan Aalto-yliopiston hallituksen uudelleen. Lue lisää

11.08.2009
/

Taideteollisessa korkeakoulussa aloittaa elokuussa yhteensä 280 uutta opiskelijaa.
Lue lisää

01.07.2009
/

Unkarin kansatieteen-museossa Budapestissä on esillä laaja suomalaista kulttuuria esittelevä näyttely ”How We See the Finns? – Finland: A Hungarian Perspective”. Näyttelykokonaisuudessa on mukana Taideteollisen korkeakoulun muotoilun opiskelijoiden näyttely ”Better Future – suomalaisia ekotekoja”. Lue lisää

25.06.2009
/

Mikä veneilyssä viehättää 10-15 vuoden päästä? Millaisia voisivat olla veneilyyn liittyvät tulevaisuuden tuotteet ja palvelut? Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia Länsi-Suomen muotoilukeskus Muovassa käynnistyneessä Tekes-rahoitteisessa tutkimushankkeessa. Lue lisää

15.06.2009
/

Teollisuushistoriallinen materiaali pääsi uusiokäyttöön romutaideteoksessa Työläinen on lähtenyt.
Lue lisää

12.06.2009
/

Taideteollisen korkeakoulun sisustusarkkitehtuurin ja huonekalusuunnittelun kolmannen vuosikurssin opiskelijat esittelivät suunnittelemiaan ekohuonekaluja keväisillä Milanon kansainvälisillä huonekalumessuilla. Nyt huonekalut ovat rantautuneet Helsinkiin. Lue lisää

08.06.2009
/

Kansainvälinen ryhmä Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoita suuntaa New Yorkiin esittelemään uusinta lasimuotoilua. Lue lisää

02.06.2009
/

Minkälaiset arvot Aalto-yliopisto tarvitsee toteuttaessaan missiotaan ja tavoitellessaan visiotaan? Tervetuloa keskustelemaan arvojen luonnoksista! Lue lisää

22.05.2009
/

Taideteollisen korkeakoulun kevätkauden juhlallisia päättäjäisiä eli publiikkia vietettiin perjantaina 22. toukokuuta. Lue lisää

15.05.2009
/

BEYOND TOMORROW - RESPONSIBILITY FOR THE FUTURE -seminaari on esimerkki Aalto-yliopiston halusta ottaa ja kantaa vastuuta tulevaisuuden suunnittelusta. Seminaari lähestyy asiaa monelta eri suunnalta - arvoista teknologiaan, arkkitehtuurista ruokaan, ilmastosta muotoiluun.
Lue lisää

13.05.2009
/

Artun toukokuun-numero on omistettu MoA09-lopputyönäyttelyn aiheille. Lehdessä esitellään 16 uutta taiteen maisteria ja heidän opinnäytetyönsä. Lue lisää

08.05.2009
/

Taideteollisen korkeakoulun opinnäytetöiden ympärillä sykkivä  Masters of Arts –festivaali alkaa 12.5. MoA09-näyttelyssä on mukana 81 lukuvuoden aikana valmistunutta taiteen maisterin opinnäytetyötä 15 eri koulutusohjelmasta.
Lue lisää

30.04.2009
/

Suomen Washingtonin-suurlähetystö muuntuu toukokuussa Helsingiksi, jossa eri alojen washingtonilaiset ja helsinkiläiset asiantuntijat kohtaavat. MyHelsinki- tapahtuman näyttelyn on suunnitellut ryhmä Taideteollisen korkeakoulun muotoilun opiskelijoita, joiden työn tuloksena suurlähetystön Suomi-salissa kasvaa metsä. Lue lisää

23.04.2009
/

Tila- ja kalustesuunnittelun koulutusohjelman kolmannen vuosikurssin oppilaat osallistuvat kuluvalla viikolla Club Ambulant -näyttelyllään Milanon kansainvälisille huonekalumessuille. Lue lisää

22.04.2009
/

Suomen Akatemia on julkistanut kansainvälisen arviointiryhmän raportin taidekorkeakoulujen tutkimuksesta.

Arviointiryhmä pitää Taideteollisen korkeakoulun (TaiK) tutkimusta kansainvälisesti vertailtuna erinomaisena ja monipuolisena. Jokaisella korkeakoulun kuudella osastolla tehdään tutkimusta, jonka muodot vaihtelevat perustutkimuksesta soveltavaan. Lue lisää

21.04.2009
/

Taideteollisen korkeakoulun toukokuinen vastavalmistuneiden taiteen maistereiden opinnäytetöiden ympärille rakentuva Masters of Arts -festivaali on tänä vuonna 12.–24.5.2009. Lue lisää

08.04.2009
/

Nuorten muotoilijoiden ryhmä Kaamos esitteli alkuvuodesta valaisinprototyyppejä Tukholman huonekalumessuilla. Nuorille lupaaville suunnittelijoille suunnatulla Greenhouse-osastolla esitellyt valaisimet herättivät niin median kuin valmistajien mielenkiinnon.
Lue lisää

30.03.2009
/

Uusimman Artun teemana on kestävä kehitys. Lue lisää

27.03.2009
/

Taiteen maisterin tutkintoon johtaviin koulutusohjelmiin hakevien määrä kasvoi tänä vuonna 17 prosenttia. Yhteensä hakijoita maisteriohjelmiin oli 783. Lue lisää

20.03.2009
/

Creative Sustainability on Aalto-yliopiston uusi, poikkitieteellinen kestävän suunnittelun sivuaineohjelma, joka avautuu kaikille Aalto-yliopiston perustutkinto-opiskelijoille syksyllä 2009. Lue lisää

09.03.2009
/

Aalto-yliopiston hallitus on myöntänyt kolmivuotisen rahoituksen aivoAALTO-tutkimusprojektille, jossa tutkitaan moderneilla aivokuvantamismenetelmillä sosiaalista vuorovaikutusta, päätöksentekoa ja elokuvan vaikutusta ihmismieleen. Lue lisää

06.03.2009
/

Hollo-instituutti on toiminut vuodesta 1997 saakka TaiKin, Kuvataideakatemian, Sibelius-Akatemian ja Teatterikorkeakoulun yhteistyöverkostona, johon ovat nyt liittyneet mukaan myös Lapin, Jyväskylän ja Oulun yliopistot. Viime vuonna yhteistyöverkosto nimettiin Hollo-instituutiksi ja sen pääpainoksi määriteltiin taidepedagoginen tutkimus. Lue lisää

05.03.2009
/

Haku taiteen kandidaatin ja taiteen tohtorin tutkintoon on käynnissä. Haku taiteen maisterin tutkintoon on tämän vuoden osalta päättynyt. Lue lisää

04.03.2009
/

Suomen Akatemia on päättänyt tutkijakoulupaikoista kaudelle 2010-2013. Lue lisää

02.03.2009
/

Kilpailu Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun ja Teknillisen korkeakoulun opiskelijoille, henkilöstölle ja alumneille Aalto-yliopiston visuaalisesta ilmeestä.
Lue lisää

26.02.2009
/

Media Factory on Aalto-yliopiston ensimmäisiä yhteisiä hankkeita Design Factoryn ja Service Factoryn kanssa. Media Factory esittäytyi torstaina 26.2. Mediakeskus Lumeen Sampo-salissa. Lue lisää

18.02.2009
/

Haku taiteen kandidaatin, taiteen maisterin ja taiteen tohtorin tutkintoihin on käynnissä Lue lisää

17.02.2009
/

Kuvataiteilija Jaakko Niemelän ja kuvanveistäjä Helena Hietasen teos Valopeli luo tunteen asukkaiden kanssa kommunikoivasta talosta. Lue lisää

12.02.2009
/

Master of Arts Heli Rantavuon väitöskirja Connecting Photos: A Qualitative Study of Cameraphone Photo Use tarkastetaan Taideteollisessa korkeakoulussa perjantaina 13.2.2009. Teknologian kulttuurisen tutkimuksen piiriin kuuluva väitöskirja tuottaa uutta tietoa kamerapuhelimella otettujen kuvien käytöstä ja tarjoaa kriittisen näkökulman mediakonvergenssikeskusteluun. Lue lisää

03.02.2009
/

Graafisen suunnittelun opiskelijat ovat nyt jo neljännen kerran Yhteisvastuukeräyksen visuaalisen ilmeen takana. Lue lisää

02.02.2009
/

Haku taiteen kandidaatin, taiteen maisterin ja taiteen tohtorin tutkintoihin on käynnissä. Lue lisää

22.01.2009
/

Ole mukana kehittämässä www.taik.fi-sivustoa ja vastaa verkkosivuston käyttäjäkyselyyn! Vastauksesi otetaan huomioon verkkosivujen kehittämistyössä.  Lue lisää

20.01.2009
/

Hakuaika maisteriohjelmiin on alkanut 12.1. ja se päättyy 27.2.2009 klo 16.15 mennessä.
Lue lisää

13.01.2009
/

Taideteollisen korkeakoulun vuosijuhlassa vietettiin myös uusien professoreiden virkaanastujaisia. Professorit Anu Maja, Teemu Mäki ja Maija Töyry pitivät virkaanastujaisluentonsa. Lue lisää

12.01.2009
/

Taideteollisen korkeakoulun vuosijuhlassa myönnettiin Pallas Athene –palkinto Marjo Räsäselle ja Ilmari Tapiovaara –palkinto Jouko Järvisalolle. Vuoden Alumniksi 2009 nimettiin Xiao Yong. Lue lisää

12.01.2009
/

 Taideteollisen korkeakoulun vuosijuhlaa ja professoreiden virkaanastujaistilaisuutta vietettiin 12.1. Tilaisuudessa myönnettiin Pallas Athene ja Ilmari Tapiovaara –palkinnot, nimettiin Vuoden alumni ja kuultiin uusien professoreiden virkaanastujaisesitelmät. Tervetuliaispuheessaan rehtori Helena Hyvönen korosti oman historian tuntemisen merkitystä suurten muutosten edessä.
Lue lisää

08.01.2009
/

Taideteollisen korkeakoulun Porin taiteen ja median laitoksen opiskelijoiden tuotantoa on esillä Shiimes -näyttelyssä Mediakeskus Lumen tiloissa tammikuussa. Yhdeksän taiteilijan eri tekniikoin toteutetut työt luotaavat laajasti visuaalisen kulttuurin ilmiöitä luontoteemaan painottuen.
Lue lisää

index.php?option=com_content&id=681&Itemid=623&task=view