Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa on mahdollista suorittaa tohtorin tutkinnon opintoja kaikilla viidellä laitoksella (elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos, median laitos, muotoilun laitos, taiteen laitos ja Porin taiteen ja median laitos).
Tutkinto on laajuudeltaan 80 opintopistettä. Tutkinnon suoritusaika kokopäiväisenä on noin neljä vuotta.
Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun taiteen tohtorin tutkinnon erityispiirre on, että väitöstutkimus voi sisältää taideproduktion tai useamman, toisiinsa merkityksellisesti liittyvän taideproduktion sarjan tai tuotekehitysprojektin. Taideproduktioiden tulee olla uutta tuotantoa. Tutkimusosan tulee olla julkaisukelpoinen.
Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun jatko-opiskelijat sekä heidän väitöstutkimuksensa ovat selattavissa ReseDa tutkimustietokannassa tutkimusaiheen ja osaston mukaan, http://reseda.taik.fi
Tulevat väitöstilaisuudet Aalto-yliopiston taideteollisessa korkeakoulussa löytyvät tapahtumakalenterista.
Taideteollisessa korkeakoulussa on vuodesta 1981 ollut mahdollista suorittaa jatkotutkinto. Määrällisesti mutta myös suhteessa koulun muihin tutkinto-opiskelijoihin, jatko-opiskelijoiden osuus on kasvanut koko tämän ajan. Kevätlukukaudella 2007 koulun tutkinto-opiskelijoista yli 10 % suoritti tohtorintutkintoa. Tämä on pitkäjänteisen kehityksen tulosta. Jatkokoulutus ja tutkimus ovat olleet keskeisimpiä kehityskohteita yliopiston strategioissa jo pitkään. Vuosittain koulusta valmistuu 8-10 uutta taiteen tohtoria. Vuoden 2010 tammikuuhun mennessä Taideteollisesta korkeakoulusta oli valmistunut yhteensä 78 tohtoria. Taiteen tohtorien työllistyminen on hyvä.