Cumulus on vuonna 1990 Taideteollisen korkeakoulun ja Royal College of Art London:n perustama järjestö. Muita 1990-luvun alussa mukaan tulleita jäseniä ovat Danmarks Designskole, Gerrit Rietvelt Academy, Universität Gesamthochschule Essen sekä Universität für Angewandte Kunst in Wien.
Taideteollinen korkeakoulu koordinoi Cumulusta, ja sen sihteeristö on Taikissa. Cumulus on kasvanut maailmanlaajuiseksi yhteistyöfoorumiksi. Vuonna 2009 siinä on 150 jäsentä, 42 maasta ympäri maailman.
Cumulus järjestää vuosittain kaksi maailmanlaajuista konferenssia, seminaareja, koulutusta, verkostotapahtumia ja näyttelyitä sekä tekee yhteistyötä myös mm. yritysten kanssa. Konferenssit on sovittu vuoteen 2015 saakka. Cumuluksen partnereilla on keskenään myös opiskelija- ja opettajavaihtoja, intensiivikursseja, koulutuksen kehittämishankkeita sekä tutkimusprojekteja.
Cirrus-verkosto
Pohjoismaista yhteistyötä edustaa Nordplus-ohjelman Cirrus-verkosto, johon kuuluu 20 yliopistoa Pohjoismaista sekä Baltiasta.