Aalto-yliopisto
Taideteollinen korkeakoulu

Hämeentie 135 C, Helsinki
PL 31000, 00076 Aalto
Puh. (09) 47 001, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, tarvitset javascripttituen päälle nähdäksesi osoitteen.
Tekijänoikeudelliset palvelut
/
Ajankohtaista

Uusi tekijänoikeuslakimies aloittanut tammikuussa

Aalto-yliopistoa ja Taideyliopistoja palvelevana tekijänoikeuslakimiehenä on aloittanut 4.1.2010 OTK Maria Elisabeth Rehbinder. Hän on toiminut lakimiehen tehtävissä vuodesta 1992, mm. esittelijänä erityistuomioistuimessa, lainvalmistelutehtävissä ministeriössä, Tekijänoikeusneuvoston jäsenenä , Kuvasto ry:n toiminnanjohtajana,  ESR-hankkeen aluekoordinaattorina ja koulutuksen suunnittelijana, Kopiosto ry:n hallituksen jäsenenä ja luennoitsijana  Helsingin yliopiston IPR-instituutissa ja taidekorkeakouluissa.

 

Ensimmäinen luento Aalto-yliopistossa MediaLabin opiskelijoille

Ensimmäinen luento Aalto-yliopistossa on 23.2.2010 MediaLab opiskelijoille.  Seuraava luento on 24.2.2010 Aalto-yliopiston Teknillisessä korkeakoulussa ja sisältää suunnitteluun ja tietokoneohjelmointiin liittyvää käytännön  tekijänoikeustietoa.

 

Opetusministeriöltä rahoitus tekijänoikeusmateriaalin laatimiseen

Vuodelle 2010 on saatu Opetusministeriöltä rahoitus laatia suomen- ja englanninkielinen tekijänoikeusmateriaali  Aalto-yliopiston ja taideyliopistojen itseopiskeluympäristöihin.
  
Materiaali sijoitetaan  hankehakemuksen mukaan yliopistojen toimesta kunkin yliopiston itseopiskelu  ympäristöön. Kohderyhmänä ovat yliopiston opiskelijat ja opettajat. Ohessa  alustava ehdotus siitä, mitä tekijänoikeusaineistoa kukin yliopisto hankehakemuksen mukaan  tarvitsee. Antakaa palautetta ehdotuksesta !
 
Aineisto on itseopiskeluun sopivaa.   Osittain aiheista laaditaan powerpoint versio luentokäyttöön.  
  
Aineisto koostuu moduleista, modulit voivat soveltua useiden yliopistojen käyttöön.
________________________________________
 
Kauppakorkeakoulu (HSE) 25 sivua
 
Tutkimuksen  tekijänoikeudet
Kirjallinen teos
Selittävä- ja kuvituspiirros
Valokuva
Audiovisuaalinen teos
Tietokannat 
Vapaat aineistot
Tutkimuksen tekijänoikeuksien hankkiminen
Tutkimuksen tekijänoikeuksien luovuttaminen
 
Opiskelijan tekijänoikeudet 
Yliopiston opiskelijan tekijänoikeudet
Oikeuksien siirto yliopistolle opetusta ja tutkimusta varten
Oikeuksien siirto kolmansille tahoille 
Opinnäytetöiden julkaiseminen 
 
Opetuksen tekijänoikeudet
Yliopiston opettajan tekijänoikeudet
Tekijänoikeuksien hankkiminen opetusta varten
Työsuhde ja tekijänoikeuden siirtyminen
Oppimateriaalin julkaisu verkkoympäristössä
 
Markkinointi ja tekijänoikeus
 
________________________________________
Kuvataideakatemia (KuvA)  10 sivua
 
Kuvataiteilijan tekijänoikeudet
Kuvataiteen teos
Valokuvataiteen teos
Valokuva
Audiovisuaalinen teos
Kuvataiteen tekijänoikeuksien hankkiminen
Kuvataiteen tekijänoikeuksien luovuttaminen
 
________________________________________
Sibelius-Akatemia (SibA) 10 sivua
 
Musiikin tekijän ja esittäjän oikeudet
Säveltäjän tekijänoikeus
Sanoittajan tekijänoikeus
Sovittajan tekijänoikeus
Muusikon tekijänoikeuslain suojaamat oikeudet
Musiikin  oikeuksien hankkiminen
Musiikin oikeuksien luovuttaminen
 
________________________________________
Teknillinen korkeakoulu (TKK) 15 sivua
 
Tietokoneohjelmien suoja
 
Tietokoneohjelman tekijänoikeuslain mukainen suoja
Tietokone-ohjelman tekijänoikeuksien hankkiminen
Tietokoneohjelman tekijänoikeuksien luovuttaminen
Tietokoneohjelman suojaaminen patentilla
 
Avoin lähdekoodi ja lisenssiehdot
Avoimen lähdekoodin kehitys
Avoimen lähdekoodin yleisimmät lisenssiehdot
 
Avoimen lähdekoodin hyödyntäminen liiketoiminnassa
Yleisimmät liiketoimintamallit
Lisenssiehdot ja avoimeen lähdekoodiin perustuvan ohjelman hyödyntäminen 
 
Arkkitehdin tekijänoikeus
 
________________________________________
Teatterikorkeakoulu (Teak)
 
Teatterityön tekijänoikeus 10 sivua
Dramaturgin tekijänoikeus
Kääntäjän tekijänoikeus
Ohjaajan tekijänoikeus
Näyttelijän tekijänoikeuslain mukaiset oikeudet
Koreografin tekijänoikeus
Tanssijan tekijänoikeuslain mukaiset oikeudet
Valo- ja äänisuunnittelijan oikeudet
Teatterityön oikeuksien hankkiminen
Teatterityön oikeuksien  luovuttaminen
 
Tekijänoikeuslakimies voi lukukausittain laatia kysymykset ja vastaukset case- periaatteella TVT 1 kurssia varten. Opitut taidot voi hyödyntää TVT 2. kurssin portfolion laadinnassa.  Tapauksiin perustuvat esimerkit voi sitten tentin jälkeen julkaista, näin aineisto karttuu ja päivittyy.
 
________________________________________
Taideteollinen korkeakoulu (TaiK) 10 sivua
 
Oikeus visuaaliseen muotoon
Muotoilun suojaaminen
Elokuvataiteen tekijänoikeus
Lavastustaiteen tekijänoikeus
Taidekasvatus ja tekijänoikeus
Graafinen suunnittelu ja tekijänoikeus
Visuaalinen journalismi ja tekijänoikeus
Ympäristötaide ja tekijänoikeus 
________________________________________
Kokonaisuudet olisivat yhteensä noin  100 A4 sivua tekstiä.
 
Arvioitu työaika  olisi 2  päivää / sivu  eli 1 kuukausi per kokonaisuus eli  10  henkilötyökuukautta suomenkielisen materiaalin laatimiseen. Kukin moduli menee hankkeen johtoryhmän arvioitavaksi heti valmistuttuaan. Näin ensimmäiset modulit valmistuisivat keväällä ja sitä mukaa kun ne on hyväksytty johtoryhmässä  niitä voitaisiin lähettää  kommentointi kierrokselle. Kommentoijia voisivat olla kunkin yliopiston opiskelijat, tutkijat, opettajat ja ulkopuoliset asiantuntijat.
 
Aineiston kääntäminen englanniksi voitaisiin aloittaa kun kukin osio on johtoryhmän hyväksymä, eli käännöstyö alkaisi osittain kesällä ja viimeistään syksyllä 2010.  
 
Suomenkielinen materiaali voitaisiin julkaista loka-marraskuun aikana kussakin yliopistossa verkko-oppimisympäristössä ja englanninkielinen materiaali kun käännös valmistuu tavoitteena viimeistään joulukuu 2010.  Projektin loppuraportti  kirjoitetaan joulukuun aikana. 
 

Sisällön laatimisen asiantuntijavastuussa on tekijänoikeuslakimies, projektin johtajana toimii Juha Järvinen. Tammikuussa palkataan hankkeelle toinen asiantuntija. Hankkeen edellyttämän aineiston keräämisessä avustaa tammikuun ajan lakimies Ricardo Gutierrez, joka on työharjoittelijana Taideteollisessa korkeakoulussa.

index.php?option=com_content&id=148&Itemid=132&task=view