Aalto-yliopisto
Taideteollinen korkeakoulu

Hämeentie 135 C, Helsinki
PL 31000, 00076 Aalto
Puh. (09) 47 001, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, tarvitset javascripttituen päälle nähdäksesi osoitteen.
Future Home Institute
/
Tutkimus

kuva: Kirsten Sainio
Ihminen toimii ympäristössään useassa eri roolissa: perheenjäsenenä, työntekijänä, kansalaisena ja kuluttajana. Elämisen tilanteet vaihtelevat eri ihmisillä erilaisissa sykleissä ja samalla vaihtuvat myös vaatimukset tiloille, tuotteille ja palveluille. Elämäntapojen yksilöllistymisen myötä vaatimukset ovat erilaistuneet, ja vaatimuksiin tulisi voida vastata räätälöidymmin. Teknologian kehitys on yksi mahdollistaja, jonka avulla yksilöllisemmät tarpeet ja räätälöidymmät tuotteet kohtaavat toisensa. Räätälöinti edellyttää kuitenkin asiakkaan tarpeiden ja halujen hyvää tuntemista. Asiakaskokemuksen ja asiakkuuden hallinnan merkitys liiketoiminnassa on korostunut.

Instituutin tutkimusfokus on tilan käyttökokemuksessa. Tila ymmärretään kokonaisuudeksi, joka koostuu arkkitehtonisten ratkaisuiden lisäksi myös esimerkiksi tuotteista ja palveluista. Tarkastelun kohteena on neljä elämisen ympäristön osa-aluetta: asuminen, työnteko, palvelut ja kaupunkialue näiden toimintojen alustana.

Tutkimuksen keskeisenä tavoitteena on tulosten hyödynnettävyys. Konseptien soveltaminen ja niiden pohjalta tehtävä kaupallinen tuotekehitys tapahtuu yritysvetoisissa jatkohankkeissa.

index.php?option=com_content&id=994&Itemid=793&task=view