Aalto-yliopisto
Taideteollinen korkeakoulu

Hämeentie 135 C, Helsinki
PL 31000, 00076 Aalto
Puh. (09) 47 001, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, tarvitset javascripttituen päälle nähdäksesi osoitteen.
Elokuvataide
/
Tutkimus ja jatko-opinnot

Elokuvataiteen tutkimus kytkee tutkimisen tekemiseen ja taiteelliseen osaamiseen. Elokuvanteon prosessien analyysi, halu jakaa ja reflektoida kokemuksia sekä uudistaa taiteenalaa ovat olennaisia tutkimukseen lähtökohtia. Tutkimuksellisuus nähdään kykynä kyseenalaistaa ratkaisuja ja etsiä uusia oivalluksia, kehittää dialogia ajattelun ja taiteellisten käytäntöjen välille.

Tutkimuskysymykset syntyvät taiteellisen tai tuotannollisen työskentelyyn liittyvistä kokemuksista. Tekijälähtöinen tutkimus haastaa kokeiluun ja uutta luoviin tulkintoihin. Keskiössä on avoin ja luova tekemisen prosessi, mitä tehdessä tapahtuu, miten ja miksi, missä järjestyksessä.

Taideteollisessa korkeakoulussa taiteen tohtorin tutkintoon voi sisältyä taiteellisia produktioita tai tuotekehitysprojekteja, joihin kuuluu tutkimuksellinen osa. Julkaisukelpoinen tutkimusosa on dialogisessa ja analysoivassa suhteessa produktioihin.

Jatko-opiskelijaksi hakeminen
Jatko-opintojen hakuajat ovat kaksi kertaa vuodessa, 15.3. ja 15.9. Ennen hakua ota yhteyttä aihealueen professoriin ja tutkimusvastaavaan tai –koordinaattoriin. Elokuva- ja lavastustaidetta koskevien erityismääräysten mukaan osaston jatko-opiskelijat hyväksyy laitosneuvosto. Hakulomake on kaikille yhteinen.
Lisätietoja ja hakulomake: taik.fi -> Tutkimus -> Jatko-opinnot

Opinnot ja tutkintovaatimukset 
Laitoksen jatko-opiskelijat osallistuvat tutkijaseminaariin, joka kokoontuu 1-2 kertaa kuukaudessa. Muusta opetuksesta tiedotetaan erikseen.
Kaikille yhteiset opinnot, tutkintovaatimukset ja opetusohjelma:
taik.fi -> Tutkimus ->Opetusohjelma 2007-2008

Väitöstutkimukset
Tekeillä olevat väitöstutkimukset löytyvät Taideteollisen korkeakoulun tutkimustietokannasta reseda.taik.fi ->Tutkimushankkeet -> Elokuvataiteen ja lavastustaiteen osasto

Audiovisuaalisen alan tutkijakoulu Elomedia
Elomedia harjoittaa valtakunnallisena tutkijakouluna audiovisuaalisen alan tutkimusta. Sen aihealueita ovat kaikki audiovisuaalisen median muodot: elokuva, digitaalisen projisoinnin vaikutukset elokuvailmaisuun, televisio, erityisesti digitaalisen television tarpeet sisällöntuotannossa, multimediatuotteet, verkkoaineistot ja mobiilipalvelut sekä näihin liittyvä lavastus, erityisesti digitaalinen lavastus, valo- ja äänisuunnittelu sekä radiotoiminta, ääniviestintä ja radiofoninen ilmaisu. taik.fi/elomedia
Elomedian johtaja Satu Kyösola, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, tarvitset javascripttituen päälle nähdäksesi osoitteen.
Elomedian tutkija Eeva Kurki, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, tarvitset javascripttituen päälle nähdäksesi osoitteen.

Yhteystiedot

Professori Peter von Bagh, tutkimusvastaava, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, tarvitset javascripttituen päälle nähdäksesi osoitteen.
Koordinaattori Kirsi Rinne, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, tarvitset javascripttituen päälle nähdäksesi osoitteen. , +358 40 5929 466 (virkavapaalla 1.1.-31.12.2009), yhteydenotot virkavapaan aikana amanuenssi Ilona Virtaselle, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, tarvitset javascripttituen päälle nähdäksesi osoitteen.


 


index.php?option=com_content&id=180&Itemid=150&task=view