Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos antaa elokuvan ja lavastuksen korkeinta opetusta Suomessa. Laitoksen opetus antaa opiskelijoille ammatilliset työkalut sekä taiteellisen valmiuden oman ilmaisun ja kerronnan toteuttamiseen.
Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitos
Medialaboratorion opetusalaan kuuluvat uusmedian sisältötuotanto, tiedon design, vuorovaikutteinen kerronta, virtuaaliympäristöt sekä tulevaisuuden mediaratkaisut.
Medialaboratorio
Muotoilun laitos eri koulutusohjelmista valmistuu muotoilualan ammattilaisia teollisuuden, kaupan, kulttuurilaitosten ja median palvelukseen sekä muotoilujohtamisen tehtäviin. Koulutus perehdyttää opiskelijat muotoilualaan liittyvien tieteiden, taiteiden ja käytännön käsitteistöön sekä työmenetelmiin.
Muotoilun laitos
Opinnot taidekasvatuksen laitoksella valmentavat työskentelemään kuvataideopettajana niin peruskouluissa, ammattikorkeakouluissa kuin kuvataidekouluissakin. Yhä suurempi osa taidekasvatuksen osastolta valmistuneista työskentelee taidealan koordinaattoreina, yrittäjinä ja taiteen konsultteina.
Taidekasvatuksen laitos
Visuaalisen kulttuurin laitos antaa opetusta graafisessa suunnittelussa ja valokuvataiteessa, sekä ympäristötaiteeseen ja kuvataiteisiin keskittyvää taideopetusta.
Visuaalisen kulttuurin laitos
Laitos tarjoaa opetusta visuaalisen kulttuurin alalta. Opetuksen perustana on korkeatasoinen visuaalisen kulttuurin osaaminen ja tutkimus.
Porin taiteen ja median -laitos