Aalto-yliopisto
Taideteollinen korkeakoulu

Hämeentie 135 C, Helsinki
PL 31000, 00076 Aalto
Puh. (09) 47 001, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, tarvitset javascripttituen päälle nähdäksesi osoitteen.
Lavastustaide
/
Suuntautumisvaihtoehdot

Elokuva- ja televisiolavastuksen suuntautumisvaihtoehto

Elokuva- ja tv -lavastuksen suuntautumisvaihtoehdon painopistealueita ovat elokuvalavastus, televisiolavastus ja digitaalinen lavastus. Suuntautumisvaihtoehdon tavoitteena on kehittää opiskelijan ilmaisullisia ja teknisiä taitoja siten, että hän kykenee työstämään käsikirjoituksen tai ohjelmaidean käytännön visuaalisiksi ratkaisuiksi elokuvassa tai televisiossa. Soveltamalla olemassa olevia kuvauspaikkoja ja suunnittelemalla studiolavastuksia elokuva- ja televisiolavastaja luo yhtenäisen, vakuuttavan ja tarkoituksenmukaisen vision teoksen tapahtumapaikasta. Tämän lisäksi elokuva- ja tv-lavastajalta edellytetään kykyä vastata lavastustyöryhmän ohjauksesta tuotannossa sekä tehdä oman alueensa budjetillisia ja aikataulullisia ratkaisuita. Alan kollektiivisia työmenetelmiä opitaan työskentelemällä elokuvataiteen opiskelijoiden, erityisesti ohjauksen, tuotannon ja kuvauksen opiskelijoiden kanssa. Televisiolavastuksen opetus tuotetaan yhteistyössä Arcadan kanssa. Suuntautumisvaihtoehdossa voi perinteisten lavastustekniikoiden lisäksi perehtyä myös uusiin digitaalisiin lavastustekniikoihin esim. virtuaalilavastukseen ja erikoisefekteihin. Elokuva- ja tv-lavastuksen suuntautumisvaihtoehto on kahden koulutusohjelman väliin sijoittuva suuntautumisvaihtoehto (elokuvataide / lavastustaide).

Näyttämölavastuksen suuntautumisvaihtoehto

Näyttämölavastuksen suuntautumisvaihtoehdon opintojen tavoitteena on kehittää opiskelijan taiteellisia, ilmaisullisia ja teknisiä valmiuksia siten, että hän kykenee luomaan esityksen tilaratkaisun tekstin tai vastaavan lähtökohdan pohjalta yhteistyössä ohjaajan ja muun taiteellisen ja teknisen työryhmän kanssa.
Näyttämölavastuksen suuntautumisvaihtoehdon koulutuksessa otetaan huomioon nykyaikaisen esittävän taiteen monimuotoisuus. Ammatillisen osaamisen ohessa tuetaan opiskelijoiden kiinnostusta kokeilevaan ja tutkivaan lavastustaiteeseen. Taiteellisen ilmaisun kehittäminen, luova ideointi sekä analyyttinen ja kriittinen ajattelu kuuluvat opetuksen tavoitteisiin. Pienten opetusryhmien ansiosta koulutuksessa kyetään ottamaan huomioon opiskelijoiden henkilökohtaiset taipumukset ja kiinnostuksen kohteet.

 

heliummekko1.jpg

Pukusuunnittelun suuntautumisvaihtoehto

Pukusuunnittelija vastaa teoksen henkilöhahmojen ulkoisen olemuksen ja pukujen muodostaman kokonaisuuden, puvustuksen, suunnittelusta osana tuotannon taiteellista työryhmää. Puku, maski ja kampaus ovat osa esiintyjän karaktääriä. Puvustus on osa teoksen ilmaisullista, visuaalista ja kerronnallista kokonaisuutta.

Suunnittelutyön lisäksi pukusuunnittelija valvoo taiteellisena työnjohtajana pukujen toteutusta ompelimossa, valmiina hankittujen pukujen yhdistelyä ja niiden mahdollista muokkaamista puvustossa. Hän valvoo myös puvustuksen kokonaisuuden toteutumista harjoituksiin tai kuvauksiin osallistumalla.

Pukusuunnittelijan ammatissa toimiminen edellyttää vaatteen perusrakenteiden, materiaalien ja näiden työstämismenetelmien tuntemusta, perehtyneisyyttä tämän päivän sekä eri aikakausien puku-, taide- ja kulttuuri-ilmiöihin ja erilaisten tuotantoprosessien hallintaa.

Ammatissa edellytetään kykyä havainnoida ja kuvitella visuaalisia ympäristöjä, kiinnostusta henkilöhahmoihin ja tarinankerrontaan, kykyä kolmiulotteiseen hahmottamiseen ja suunnitteluun, luovaa ongelmanratkaisukykyä sekä kykyä sopeutua vaihtuviin työolosuhteisiin ja työryhmiin.

Pukusuunnittelun suuntautumisvaihtoehto kouluttaa osaajia useiden eri koulutusalojen kieltä ymmärtäviksi ja tulkitseviksi pukusuunnittelun erikoisasiantuntijoiksi yhteistyössä näiden koulutusalojen kanssa (elokuvataide / lavastustaide / esittävä taide / vaatetussuunnittelu- ja pukutaide).

 

 

 

index.php?option=com_content&id=175&Itemid=158&task=view