Aalto-yliopisto
Taideteollinen korkeakoulu

Hämeentie 135 C, Helsinki
PL 31000, 00076 Aalto
Puh. (09) 47 001, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, tarvitset javascripttituen päälle nähdäksesi osoitteen.
Ajankohtaista
/
TaiKin uutiset
Aalto-yliopiston virallisia avajaisia juhlittiin 8.1.2010 Finlandia-talossa ja Kiasmassa perinteitä kunnioittaen, mutta samalla luoden uutta ja ainutkertaista. Tilaisuudessa puhuivat tasavallan presidentti Tarja Halosen lisäksi pääministeri Matti Vanhanen, rehtori Tuula Teeri sekä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtaja Jussi Valtonen. Avajaiset haluttiin tuoda osaksi ympäröivää yhteiskuntaa ja niiden pääelementteinä olivat tuli, valo ja video.

 

Tasavallan presidentti Tarja Halonen tervehti uutta yliopistoa avauspuheessaan, jonka jälkeen pääministeri Matti Vanhanen esitti tervehdyksensä Aalto-yliopistolle omasta ja maan hallituksen puolesta sekä kiitoksensa uuden yliopiston syntyyn vaikuttaneille tahoille.

- Aalto-yliopiston yleisinhimillinen tehtävä on olla mukana vastaamassa kysymyksiin ja mahdollisuuksiin, kun - Alvar Aallon sanaa käyttääkseni - ”teknillismekaaninen sivistys” vaikuttaa yhä laajemmin kaikkiin sivilisaatioihin, yhteiskuntiin ja luonnonympäristöihin.  Aalto-yliopiston erityinen tehtävä on auttaa osaltaan Suomea tässä yleisinhimillisessä kehityksessä sekä menestymään siinä sisäisesti ja ulkoisesti, Vanhanen totesi.

- Globaaleilla markkinoilla toimivat suomalaiset yritykset ovat pakotettuja hankkimaan tietonsa ja osaamisensa maailman parhaista paikoista. Yliopistojemme on kyettävä vastaamaan globaalien yritysten tarpeisiin – elleivät ne siihen pysty, siirtyy niiden tutkimustoimintaa pois Suomesta. Juuri tähän haasteeseen rehtori Yrjö Sotamaa vastasi Taideteollisen korkeakoulun lukukauden avajaisissa syksyllä 2005 esittäessään, että kolme korkeakoulua yhdistetään innovaatioyliopistoksi, muistutti Vanhanen.

- Aalto-yliopisto ei ole kansallinen keskittämishanke vaan globaali alueellistamishanke maailmalta Suomeen, Vanhanen muistutti.

Pääministeri toivoi, että Aalto-yliopiston koulutustarjontaa voitaisiin mahdollisimman nopeasti markkinoida EU:n ulkopuolisille opiskelijoille, samalla varmistaen stipendijärjestelyiden avulla kehitysmaiden opiskelijoiden mahdollisuudet myös tulevaisuudessa.

- Käytän tätä arvokasta foorumia sanoakseni, että laajemminkin on aika luopua allergiasta myydä suomalaista koulutusta lukukausimaksuin maailmalle, pääministeri sanoi.

Tenure track -urajärjestelmä Aalto-yliopistoon

- Aalto-yliopistolle on annettu paljon vapauksia, mutta myös velvollisuuksia rakentaa Suomeen maailmanluokan yliopisto. Me perustamme työmme suomalaisille vahvuuksille – ahkeruudelle ja päättäväisyydelle – toisin sanoen suomalaiselle sisulle, sanoi Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri.

- Yksi tärkeimmistä yksittäisistä investoinneista Aalto-yliopistossa tulee olemaan kansainvälisen mallin mukainen tenure track -urajärjestelmä. Tästä vuodesta alkaen Aalto-yliopisto tulee avaamaan vuosittain 20–40 uutta tenure track -paikkaa. Tenure track -järjestelmä takaa yliopiston jatkuvan uudistumisen ja kansainvälistymisen, Teeri totesi.

Risto Niemisestä ensimmäinen Aalto-professori

Vuonna 2009 valmistuneen Aalto-yliopiston tutkimuksen arvioinnin mukaan yliopiston kaksi menestyksekkäintä yksikköä ovat teknillisen fysiikan laitos ja tietojenkäsittelytieteen laitos Aalto-yliopiston teknillisestä korkeakoulusta. 

- Yliopisto palkitsee nämä sekä seitsemäntoista muuta tutkimuksen arvioinnissa erityisen hyvin menestynyttä yksikköä lisärahoituksella seuraavan kolmen vuoden ajan. Tutkimuksen arvioinnin tulosten tarjoamaa arvokasta tietoa hyödynnetään Aalto-yliopiston tutkimuksen painoalueiden määrityksessä, kertoi Teeri.

- On tärkeää, että hyviä saavutuksia huomioidaan ja palkitaan jatkuvasti. Vakituisen professorin arvon jälkeen on mahdollista saavuttaa Aalto-professorin arvo, Teeri kertoi.  Tämä arvo on palkinto henkilölle, joka on saavuttanut alallaan kansainvälisesti tunnustetun aseman.

Ensimmäiseksi Aalto-professoriksi on nimitetty professori Risto Nieminen teknillisen fysiikan laitokselta, Aalto-yliopiston teknillisestä korkeakoulusta.  Professori Nieminen on erikoistunut laskennalliseen ja teoreettiseen materiaalifysiikkaan sekä nanotieteisiin ja -teknologiaan.
 
- Kansainvälisen tutkimuksen arvioinnin mukaan Aalto-yliopisto on esimerkillisen vastuullinen toimija ja sitoutunut yhteistyökumppani, joka perustaa toimintansa todellisen elämän ongelmille, haasteille ja mahdollisuuksille, Teeri sanoi.

- Haluamme vahvistaa entisestään yliopistomme yhteiskunnallista vaikuttavuutta rakentamalla pitkäaikaisia strategisia kumppanuuksia. Luomme myös uudenlaisia yhteistyön muotoja elinkeinoelämän ja julkisyhteisöjen kanssa sekä Suomessa että maailmalla, lupasi Teeri. 

Avajaiset Second Lifessa

Aalto-yliopiston avajaisia vietettiin myös Second Life -virtuaalimaailmaan rakennetulla Aalto-saarella, jossa vieraat pystyivät seuraamaan Finlandia-talon tapahtumia suorana lähetyksenä ja keskustelemaan keskenään.

Second Lifessa pitämässään puheessa rehtori Teeri vakuutti opiskelijoille Aalto-yliopiston panostavan opetuksen ja oppimisen laatuun. Hän lupasi, että pätevien opettajien määrää tullaan lisäämään ja opiskelijoiden ohjauksen laatua nostetaan.

- Haluamme tarjota opiskelijoillemme inspiroivan, kunnianhimoisen ja vuorovaikutteisen oppimisympäristön, jossa heitä arvostetaan akateemisen yhteisön jäseninä. Toivomme tämän motivoivan opiskelijoita ahkeraan työskentelyyn ja intohimoiseen oppimiseen, Teeri sanoi.

Erilaisuudesta voimaa

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen tuore puheenjohtaja Jussi Valtonen kehotti opiskelijoita ja opettajia haastamaan toisensa oppimiskeskeiseen kulttuuriin ja tarttumaan poikkitieteellisiin mahdollisuuksiin. Valtonen kannusti aaltolaisia etsimään ratkaisuja talkoissa kumppanien, yritysten ja yhteiskunnan kanssa.

- Aalto saa voimansa erilaisuudesta: Arvostakaamme toisiamme ja toistemme ammattitaitoa. Tukekaa toistemme intohimoa unelmiemme saavuttamiseksi. Tehdään Aallosta yliopistojen google, jonne muutkin hakeutuvat toteuttamaan unelmiaan, innosti Valtonen.

Kolmessa salissa yhtäaikaisesti tapahtuneiden avajaisten toteutuksesta vastasi monialainen ammattilaisten ryhmä. Videosuunnittelusta vastasi videotaiteilija Jenni Valorinta, tunnelmaa olivat luomassa Liisa Pentti tanssiryhmineen sekä Raoul Björkenheimin kokoama kvartetti, Iiro Rantala New Trio ja Senni Eskelisen Stringpurée Band. Kulkueen matkaa viihdyttivät mm. tulitaiteilijat Trio Taika ja Tulikansa. Kiasmassa järjestetyssä iltajuhlassa ohjelmasta vastasivat yli kymmenen DJn ja VJn ryhmä - kaikki Aalto-yliopiston opiskelijoita

Avajaisjuhlallisuuksien suunnittelusta ja toteutuksesta vastasi Aalto-yliopiston Tuuli Sotamaa työryhmänsä ja yli 100 vapaaehtoisen aaltolaisen voimin.

Aalto Island SLurl 
http://slurl.com/secondlife/Aalto%20University%202/6/146/23

What is Second Life?
http://secondlife.com/whatis/faq.php#15

Webcast-lähetys avajaisista:
http://www.goodmoodtv.com/internettv/singlevideoplayer.jsp?account=Aalto&id=13363548&videoId=13364535&width=1000&height=700


Avajaispuheet on kokonaisuudessaan luettavissa  www.aalto.fi -sivustolta.

Aalto-yliopisto on teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alan uusi monialainen tiede- ja taideyhteisö. Uusi yliopisto rakentuu suomalaisille vahvuuksille ja sen päämääränä on kehittyä omaleimaisena kokonaisuutena yhdeksi maailman kärkiyliopistoista. Aalto-yliopiston kulmakiviä ovat vahva opetus ja tutkimus.

Perus- ja jatko-opiskelijoita uudessa yliopistossa on 20 000 ja henkilöstöä 4 300, joista professoreja noin 300. Vuoden 2008 yhteenlaskettu vuosibudjetti oli lähes 320 miljoonaa. euroa. Vuonna 2008 kolmesta yliopistoista valmistui yhteensä lähes 2 200 maisteria ja 175 tohtoria. Alumneja on yhteensä 75 000.

index.php?option=com_content&id=1804&Itemid=623&task=view