Alumnitoiminta on yhteydenpitoa korkeakoulusta kautta aikain valmistuneisiin visuaalisen kulttuurin ammattilaisiin, entisiin taikilaisiin ja atskilaisiin.
Kaikkien alumnien keskuudesta valitaan vuosijuhlan yhteydessä Vuoden alumni.
Vuoden Alumni 2011
muotoilija Tauno Tarna
Taideteollinen korkeakoulu nimeää Vuoden alumnin tunnustuksena taideteollisen alan uraauurtavasta tai erinomaisesta työstä. Tunnustuksen sai tänä vuonna sisustusarkkitehti, muotoilija Tauno Tarna ansioistaan ihmislähtöisen muotoilun puolestapuhujana teollisuudessa ja muotoilujärjestöissä. Tarna toimi pitkään keittiövälineitä valmistavan teollisuuden muotoilijana ja koordinaattorina. Työn ohella hän on vaikuttanut suomalaisen arkiesineistön ja ympäristökulttuurin arvostukseen asiantuntijana luottamustehtävissä. Myös Kaj Franck 100 vuotta -juhlavuoden valmistelussa Tauno Tarnalla on ollut keskeinen rooli.
Vuoden Alumni 2010
tekstiilitaiteilja Helena Perheentupa
Tekstiilitaiteilija Helena Perheentupa on tehnyt elämäntyönsä Intiassa, kouluttaen maan ”ensimmäistä” muotoilijasukupolvea. Intialainen taideteollisuuden perinne ja rikkaus näkyy erityisesti tekstiileissä, joiden kautta intialaista muotoiluajattelua on ollut luontevaa kehittää. Työskennellessään opettajana National Institute of Designissa Perheentupa on käynnistänyt tekstiilituotannon lisäksi muotoiluyrittäjyyden koulutuksen. Hän on rakentanut suhteet paikallisiin tekijöihin ja kehittänyt verkostoja. Tekstiiliteollisuus on Intiassa edelleen käsityövaltaista, pienissä pajoissa kylissä ja kaupungeissa tapahtuvaa. Perheentuvan opetus- ja kehitystyön periaatteena onkin ollut tukea oma-aloitteisuutta, yritteliäisyyttä ja paikallista tapaa toimia. Erityisesti tyttöjen koulutus on ollut lähellä hänen sydäntään.
Vuoden Alumni 2009
graafinen suunnittelija Xiao Yong
Xiao Yong on Kiinan tunnetuimpia suunnittelijoita ja hänellä on oma suunnittelutoimisto. Hän on julkaisut lukuisia kirjoja ja oli vuosina 2000-2003 maailman suurimman designlehden, China Art and Designin päätoimittaja. Xiao Yongin suunnittelemat logot, liikemerkit ja julisteet ovat saaneet monia kansainvälisiä palkintoja ja tunnustuksia. Vuoden 2008 olympialaisissa Pekingissä jaetut mitalit olivat Xiao Yongin käsialaa ja myös olympialaisten värijärjestelmä kehiteltiin hänen toimestaan. Taiteen maisteriksi vuonna 1994 valmistunut Xiao Yong työskentelee graafisen suunnittelun professorina Pekingin Central Academy of Fine Arts CAFAssa.
Vuoden Alumni 2008
taidemaalari, kuvataiteilija Anna Retulainen
Taideteollinen korkeakoulu nimesi valmistuneidensa joukosta Vuoden alumnin jo viidettä kertaa. Hän on taidemaalari ja kuvataiteilija Anna Retulainen, joka nuoresta iästään huolimatta on ehtinyt tehdä komean uran. Retulainen valmistui Taideteollisen korkeakoulun taidekasvatuksen osastolta vuonna 1995. Hänen ansioikseen voidaan lukea mm. Ars Fennica ja Carnegie Award -ehdokkuudet sekä oma museonäyttely Helsingin juhlaviikoilla. Retulaisen maalausten yksinkertaiset aiheet ja voimakas ilmaisu jättävät tilaa katsojan tulkinnalle. Muutoksen maalarina tunnettu Retulainen kysyy maalauksissaan myös klassisen, ajankohtaisen kysymyksen: Mitä lopulta näemme?
Retulaisen menestyksekäs taiteellinen työ muistuttaa Taideteollisen korkeakoulun toiminnan vahvasta taiteellisesta perustasta sekä taiteen merkityksestä yhteiskunnassamme.
Vuoden Alumni 2007
valokuvataiteilija Jorma Puranen
Jorma Puranen on ollut 30 vuoden ajan keskeinen ja näkyvä tekijä suomalaisen valokuvataiteen kehityksessä ja sen kansainvälisessä läpimurrossa. Mittavan, ajankohtaisen ja alati aktiivisen näyttelytoimintansa rinnalla hän on kysytty luennoitsija ja asiantuntija alansa ulkomaisissa tapahtumissa. Puranen on vuosien aikana luonut merkittävän kontaktiverkoston suomalaisten ja muiden maiden taiteilijoiden välille. Jorma Puranen on myös tärkeä ja kriittinen vaikuttaja suomalaisessa valokuvakoulutuksessa. Taideteollisen korkeakoulun professorina 1990-luvulla hän on ollut kehittämässä, toteuttamassa ja uudistamassa taideopetuksen korkeinta sisältöä.
Vuoden Alumni 2006
muotoilija Arto Ruokonen
Arto Ruokonen on edistänyt sekä muotoilun yritystoiminnan että koko muotoilun kentän kehittymistä. Hän on menestynyt yrittäjänä ja kehittänyt aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti asiakaslähtöistä muotoilun palvelutoimintaa. Tämä on toiminut esimerkkinä muillekin muotoilutoimistoille. Arto Ruokonen on myös toiminut Tekesin MUOTO 2005- ja Suomen Akatemian tutkimusohjelmien ohjelmapäällikkönä ja koordinaattorina. Hän on vaikuttanut tässä työssään laajasti koko muotoilukentän kehittymiseen ja tavoitteeksi asetetun kansainvälisen edelläkävijyyden saavuttamiseen.
Vuoden Alumni 2005
muotitaiteilija Rauni Palonen
Rauni Palonen on tehnyt pitkän ja ansiokkaan uran muotipiirtäjänä ja on alallaan Suomen näkyvimpiä ammattilaisia kautta aikojen. Hänen erityisyytensä arvostettuna muotipiirtäjänä on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan muotipiirustuksen ollessa kansainvälisesti vahvasti nousussa. Palonen on erittäin innostunut ja innostava, opetustuntinsa hyvin valmisteleva muotipiirustuksen ja -kuvituksen opettaja, jota myös opiskelijat suuresti arvostavat. Palonen on vienyt ansiokkaasti julkisuuteen Taideteollisen korkeakoulun opiskelijoiden erityisosaamista muotipiirustuksen alalta.
Vuoden Alumni 2004
graafinen suunnittelija, professori emeritus Tapani Aartomaa
Tapani Aartomaa on omalla toiminnallaan osoittanut suurta arvonantoa sille luovalle ajattelulle ja taiteelliselle kunnianhimolle, jotka ovat Taideteollista korkeakoulua eteenpäin vieviä voimia. Aartomaa jäi eläkkeelle professorin virasta vuonna 1998, mutta on jatkuvasti ylläpitänyt yhteistyötä korkeakoulun kanssa, tukenut monin tavoin sen kansallisia ja kansainvälisiä pyrkimyksiä sekä taideteollisen kulttuurin kehittymistä ja korkeakoulusta valmistuneiden ihmisten urakehitystä. Aartomaan omalla taiteellisella toiminnalla on laaja kansainvälinen arvostus.