Korkeakoulujen laadunvarmistus
Yhteisen eurooppalaisen koulutusalueen (EHEA) rakentuessa yliopistot kohtaavat kasvavia vaatimuksia toiminnan jatkuvaan kehittämiseen. Bolognan prosessin myötä toiminnan arviointi on saanut uudenlaisen merkityksen. Lisääntynyt kilpailu ja kansallisten rajojen ylittäminen ovat johtaneet siihen, että jokaisen maan korkeakoulutuksen on oltava ymmärrettävä ja luottamusta herättävä myös kansainvälisesti. Työvoiman ja opiskelijoiden liikkuvuus lisäävät tarvetta osoittaa tutkintojen ja koulutuksen laatu kansainvälisesti.
Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun laadunvarmistus
Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu ylläpitää ja kehittää muiden yliopistojen ja korkeakoulujen tavoin laadunhallintaa strategisen johtamisensa tueksi ja toiminnan jatkuvaksi parantamiseksi kaikilla toiminnan tasoilla.
Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun laadunvarmistus on:
Laatutyön vastuut
Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun laatutyöstä vastaa johtava dekaani Helena Hyvönen ja sitä ohjaa laaturyhmä (johtava dekaani, laitosten laatuvastaavat, laatupäällikkö, kehityspäällikkö, sidosryhmien edustaja, opiskelijoiden edustaja, laatutyön asiantuntijoita).
Laaturyhmän tehtävät
Laaturyhmä vastaa laatutyön kehittämisestä ja ohjauksesta. Laatutyössä keskitytään laitosten ja yksiköiden toiminnan jatkuvaan kehittämiseen Aalto-yliopiston strategiaa ja Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun strategian toimeenpanosuunnitelmaa noudattaen.
Laatuvastaavien tehtävät
Laitoksien laatuvastaavat vastaavat laitoksella laatutyön kehittämisestä, dokumentoinnista ja dokumenttien jatkuvasta ylläpidosta, laatutyön koordinoinnista sekä toimivat yhteyshenkilönä laatuasioissa. Laatuvastaavilla on tukenaan laitoksen toimijoista koostuvia laatutiimejä.
Laadunvarmistusjärjestelmän kansallinen arviointi
Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) arvioi säännöllisesti yliopistojen ja korkeakoulujen laadunvarmistusjärjestelmiä. Arviointimenetelmänä on auditointi, jonka on katsottu parhaiten tukevan korkeakoulujen riippumattomuutta ja niiden erilaisuutta. Auditointien tarkoituksena on tukea korkeakoulujen laatutyötä ja toiminnan laadun parantamista.
KKA auditoi Taideteollisen korkeakoulun vuonna 2009 ja totesi, että laadunvarmistusjärjestelmän kehittäminen edellyttää korkeakoulun toimenpiteitä sekä uusinta-auditointia. Aalto-yliopiston taideteollinen korkeakoulu auditoidaan uudelleen syksyllä 2011. Auditointiraportti on julkaistu KKA:n sivuilla.
Opetuksen ja koulutuksen arviointi
KKA on toteuttanut opetusministeriön toimeksiantoina yliopistokoulutuksen laatuyksikköarvioinnit tähän mennessä neljä kertaa. Taideteollinen korkeakoulun on menestynyt arvioinneissa kolmesti:
Aalto-yliopistossa toteutettiin vuonna 2009 tutkimuksen arviointi (RAE) ja vuonna 2010-2011 toteutetaan opetuksen arviointi.
Lisätietoja: Laatupäällikkö Iina Ekholm,
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, tarvitset javascripttituen päälle nähdäksesi osoitteen.
, 050 4420722