Alueen ensimmäisen yhteispihan taideteos on keraaminen, 12 metriä pitkä muurimainen veistos, joka koostuu useasta erikokoisesta elementistä. Se mukailee alueen vanhaa rantaviivaa, joka kulki samalla paikalla 1900-luvun alkupuolella. Tällöin paikalla sijaitsi Arabian tehtaan laituri, jonka kautta kuljetettiin tehtaan tuotteita. Teoksen pintaan serigrafiatekniikalla painetut kuvat kertovat tarinaa tehtaan eri vaiheista aina sen perustamisesta 1800-luvun lopulta Toini Muonan aikaan 1970-luvulle asti. Merelle avautuva julkisivu luo puolestaan viitteellisen tehdassilhuetin, jonka kuvaelementteinä on käytetty Arabian tehtaan ulkokuvia. Asuntoihin avautuvan puolen kuvat ovat peräisin tehtaan sisätiloista: teoksessa toistuva dreijaava nainen on taiteilija Toini Muona.

